Juuri tulleen tiedon mukaan…

kansainväliset artistit eivät halua esiintyä festarityylisesti vaan vaativat katettua tilaa ja istuimia yleisölle. (ks. Ylen uutinen aiheesta)

Nyt aivoriihi käyntiin: mitä kaikkea Kantolan tapahtumapuistossa voisi tehdä? Uskon, että Linnan kehitys Oy palkitsee toteuttamiskelpoiset ja taloudellisesti kannattavat ideat.

Toisaalta olisi mukava kuulla, millaisia havaintoja tapahtumapuiston arkisesta käytöstä on? Käsittääkseni siellä ei ole ”älä tallaa nurmikkoa” tai ”asiaton oleskelu kielletty” -kyttejä.

ps. kävin helatorstaina Lahden perhepuistossa, paikka on yhä kopioimisen arvoinen kokonaisuus myös Hämeenlinnaan. Toki harmittavaa oli, että puiston wc:t ja leikkivälinevarastot olivat kiinni arkipyhän takia. Käyttäjien tarpeet lie joka kunnassa toisella sijalla.

4 kommenttia artikkeliin “Juuri tulleen tiedon mukaan…”
  1. avatar Jari sanoo:

    Kun veronmaksajien rahoilla tehdään liiketoimintaa kunnan tai valtion toimesta, siitä ei tule kuin sanomista. Toivottavasti Hämeenlinna omaksuisi tien, että yrittäminen ja liiketoiminta kuuluu yrityksille ja kunnan tehtävä on hoitaa lakisääteiset velvoitteensa sekä pitää infra sellaisessa kunnossa että yrittämisellä täällä olisi mahdollisuuksia. Kun liiketaloutta hoidetaan toisten rahoilla, siitä ei tule mitään koska se elinkelpoisen yrityksen perusedellytys, eli tiukka taloudenhoito ei toteudu.

    Nyt meillä on jo HS-vesi ja rakennusvalvonta tekemässä sitä liiketoimintaa ja tulokset puhuvat puolestaan. Rakentaminen on Hämeenlinnassa käytännössä kunnan vastuulla eikä yritysten kasvua ole näkyvissä. Tässäkin eräs paikallisen kasvuyrityksen toimitusjohtaja haistatti jo kaupungille pitkät kun vuosia kestänyt yrityksen hyvä kasvutaival pysähtyi rakennushankkeen ongelmien vuoksi. Nämä ongelmat johtuivat rakennusvalvonnan räikeistä virhetulkinnoista ja vesilaitoksen laiminlyönneistä peruspalveluvelvoitteen hoitamisessa. Virheet kyllä myönnetään työntekijätasolla mutta korjausta ei suostuta tekemään kuin oikeuden kautta.

  2. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Se on mahdotonta saada heinäpellolle suurta väkimäärää konserttia kuulemaan, kun järjestelijät kertovat asian näinkin yksinkertaisestii: ”Jos artisti haluaa tehdä vähemmän keikkoja mieluummin kuin enemmän, niin sitten on vaikeaa saada kahta kolmea Hartwall-konserttia, sanoo Live Nationin Zachris Sundell.”
    Toinen asia nuo puiston wc:t ja leikkivälinevarstot ym, mikähän siinä on, että niitä ei saada toimimaan ikivanhalla menetelmällä. Jo aikojen alussa pankit päästivät eteistilaansa ihmisiä maksupäätteelle vuorokauden ajasta riippumatta. Asiakkaan ei tarvinnut muuta kuin sujauttaa kortti pieneen rakoseen hetkeksi, niin jo ovi aukesi. Samaiseen systeemiin voisi vaikkapa pistää pienen saranamaksun suoraan kortilta veloitettuna.

  3. avatar Kantolan Tunarienpuisto sanoo:

    HML:n todella tunarit kärkipäättäjät, Rautio ja Kiemunki, riemuitsivat ja hehkuttivat Kantolan tapahtumapuiston valmistumista riehakkaasti mediassa, mutta heidän riemunsa on tapahtumatilastojen ja 99% tyhjän varauskalenterin perusteella ollut täysin tyhjää ja perusteetonta hehkutusta. Hehkutus on käytännössä kohdistunut siis pelkästään yhteen konserttiin ja alueelle tehtyihin maanrakennustöihin eli ”seiniin”, koska todellista toimintaa alueella ei ole juurikaan ollut eikä tule olemaan jatkossakaan. Yksi iso konsertti ostettiin viime vuonna Hämeenlinnaan melkein ilmaisen puistovuokran tukemana ja talvella alueella oli yksi puolipakolla hommattu talvirieha, ei yhtikäs mitään muuta. Yksi iso konsertti saadaan aikaiseksi tänä vuonna ja jotain muuta pientä, käytännössä siinä kaikki.

    Rautio ja Kiemunki ovat ilmaisseet mielipiteinään HML:n koulujen ja tarhojen kunnossapidon ja rakentamisen suhteen, että ”turhia seiniä” ei pidä rakentaa ja ylläpitää. Ylläpitämisen tuskakin helpottaa, kun olemassaolevatkin seinät joudutaan kaataamaan homeen ja mikrobien takia.
    Raution antaman kommentin (”otetaan tietoinen riski”) perusteella kaupunki pelaa harkittua rulettia tarhalasten ja -työntekijöiden sekä koululaisten ja opettajien terveydellä, eikä edes halua estää nopeasti lisääntyvän kiinteistöjen korjausvelan syntymistä. Tilat päästetään siis ”ottamalla tietoinen riski”-menetelmällä koko ajan huonompaan kuntoon, koska niihin ei haluta uhrata tarpeeksi korjaus- ja kunnossapitorahaa.

    ”Rokkipuiston” rakentamista kaupungin krooninen rahapula ei ole kuitenkaan estänyt. Kantolan Tapahtumapuisto rakennettiin täysin mielikuvituksellisen ja epärealistisen ”liikesuunnitelman” perusteella, jos tällainen suunnitelma on nyt ylipäätänsä tehty muualle kuin Raution, Kiemungin ja Käen muistivihkon ruutupapereille. Juuri mitään muuta haaveilluista asioista ei ole toteutunut kuin jättikustannukset puistoalueen rakentamisesta ja Raution, Kiemungin sekä Käen kovat lobbauspuheet. Minun mielestäni Tapahtumapuistohanke on täysin epäonnistunut, koska sille on ollut erittäin minimaalisesti käyttöä ja vielä vähemmän tarvetta on tulevaisuuden konserttipaikkana.

    Kantolan Tapahtumapuiston rakentamiseen käytetyt useat miljoonat eurot on sijoitettu siis aivan tyhjänpantiksi.
    Kaikki julkisuudessa olleet isot keikkajärjestäjät ovat kommentoineet yksimielisesti, että suurten ulkoilmakonserttien järjestäminen Suomessa on vähentynyt merkittävästi ja iso tekijä siihen on ollut Venäjän tilanne. Monet esiintyjät haluavat konserttiyleisölle istumapaikkoja yms. stadionrakennelmien tarjoamaa suojaa. Sen lisäksi Helsingin Kaisaniemeen avataan tänä kesänä uusi noin 80 000 hengen konserttipuisto keskelle kaupunkia. Viimeistään Stadikan remontin valmistumisen jälkeen on aika pitää Kantolan Tapahtumapuiston jäähyväisjuhla ja valjastaa täysin turha puistoalue aivan muuhun käyttöön. Kantolan puiston nurmikentän alla piilee työväenliikkeen perustaman yrityksen muistokseen jättämä jättikallis jätepommi. Nurmikon alla on ”piilossa” valtavasti saastunutta maa-ainesta, joka on poistettava ennen muuta rakentamista.

    Hankkeet innokkaimmat ”pääarkkitehdit” Iisakki Kiemunki yhdessä Sari Raution sekä Mervi Käen kanssa on ehdottomasti kutsuttava alueen jäähyväistilaisuuteen pitämään puheensa Tapahtumapuiston muistolle ja samalla he voivat tunnustaa, kuinka he erehtyivät karmeasti luullessaan puistolle olevan todellista ”tilausta” ja käyttötarvetta. Reisille meni tämäkin hanke, kun alokasmaiset tunarit toteuttavat ja päättävät asioista.

  4. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Tervehdys!
    Kaupunkimme markkinointiinkin on kehitelty robotti,
    joka toteuttaa ohjelmoitsijoidensa mieltymysten suuntaisia
    käskyjä, ekonomiasta saati asukkaista piittaamatta.
    Näissä valtuuston siunaamissa dodo-marsseissa
    seurataan johtoa kuilun reunalta kraaterin savuavaan rotkoon asti.
    Samankaltaisia piirteitä on joissakin taloyhtiöiden
    kokouksissa. Johtuneeko juomavedestä, vai…
    Riitta

css.php